maanantai 29. elokuuta 2016

Yleinen Tutustumis-Jakso:

Ensimmäinen viikko alkoi Metalli-alaan tutustumisen muodossa, tehtävänä tein hedelmämaljan / kulhon;
Päädyin tekemään hieman viikinki aiheisen kulhon johon kaiversin ulkoreunaan sahalaita kuvioinnin ja koristeeksi muutamia riimuja, Suunnitelma muuttui lennosta aika paljoltikin ja lopputulos tuli ns. projektin edetessä, tietty lopputulosta olisi voinut hioa vielä paljoltikin, mutta päädyin harjoittelemaan takomista viikon aikana melko suuresti.






Toinen viikko oltiinkin sitten Puu-alalla tutustumassa, jossa tehtävänämme oli tehdä pannunalunen käyttäen tappiliitoksia, tehtävänanto pyrki siihen että valmis tuote olisi "ilmava" joten tavoitteena oli että liitosten tapit jäävät näkyviin.
Päädyin tekemään kappaleeni viistoon ja polttamaan suurimpaan kappaleeseen Celtic Knot - kuviot sekä päätykolmioihin pienemmät kolmionmuotoiset kuviot myöskin.



Kolmas viikko alkoi Tekstiilipuolella ja luvassa on jotain huovutus touhuja, alkuun teimme harjoitteena tasaisen "laatan" huovuttamalla, joka sitten leikattiin osiin ja osista tehdään lasinalusia.

Itse pää-huovutustyönä tein Tiki maskin tapaisen koriste-esineen, jonka mallina käytin Crash Bandicoot pelisarjasta tuttua Aku Aku - maskia.




Neljäs viikko menikin sitten Vaatetus-alaan tutustuessa, viikon aikana teimme vapaamuotoisen kassin, jonka ohjeistuksena oli että työn pitää sisältää applikoitu kuvio joka sisältää neliön, kolmion ja ympyrän.
Päädyin tekemään Domo aiheisen "säkin" eli perus pussin joka on nyörillä kiristettävissä kiinni.